Nizza on siitä oiva paikka, että Nizzasta on helppo tehdä hyvien junayhteyksien takia matkoja läheisiin kaupunkeihin ja miksei jopa Ranskan naapurimaihin. Meidän ensimmäinen junareissumme Nizzasta suuntasi Monacoon. Monaco oli ehdoton vierailukohde kovana formulafanina ja tietysti kiinnosti nähdä myös mitä tämä luksuselämään yhdistetty valtio oikein piti sisällänsä.

Matkamme käynnistyi Nizzan Gare De Nice Villen asemalta, josta matkaa teki noin 20 minuuttia Monacoon. Monacoon päästyä oli mukava bongailla tv:stäkin tuttuja maisemia ja tutustua paikkaan paremmin kävellen ristiin rastiin aluetta. Meidän päiväreissumme kulki rautatieasemalta satamaan ja sieltä Monacon katedraalin ympäristöön. Matkalla katedraalille vastaamme tuli hyviä maisemapaikkoja sekä löysimme myös kivan ruokapaikan Rue Comte Felix Gastaldin varrelta. Tämän jälkeen suuntasimme Avenue Princesse Grâcen suuntaan tutustumaan Monacon upeisiin autoihin ja etsimään meille mukavaa kahvilaa ennen kuin palaisimme Monacon kuuluisan casinon ohi takaisin rautatieasemalle ja suuntaisimme takaisin Nizzaan. Monacossa seikkaillessa törmäsimme myös myynnissä oleviin asuntoihin. Asunto Monacossa jäi kuitenkin 33 000 euron neliöhinnan myötä ostamatta 🙂

Alla kuvia Monacon päiväreissulta.

IMG_6421

Gare De Nice Ville – rautatieasema

IMG_6431IMG_6436

Juan Manuel Fangio

IMG_6444

Monacon satama (Port Hercule)

Continue reading →


Lähdimme heinäkuisena aamuna matkalle kohti Ranskaa – tarkalleen ottaen kohti Nizzaa. Lensimme lennon KLM:llä Amsterdamin kautta. Matka sujui hyvin ja saimme lennolla maukkaat kerrosleivät gouda-juustolla (Leivät oli erittäin hyvää promoa Hollannille, Finnairin ja Suomen pitäisi ottaa ehdottomasti mallia). Amsterdamiin päästyä meillä oli viiden tunnin odotus ennen jatkolentoa. Olisi voinut luulla, että odotus olisi käynyt tylsäksi, mutta toisin kävi! Kentällä oli hyviä ruokapaikkoja ja vielä parempia kahviloita, joissa oli myynnissä paikallisia suklaaherkkuja. Viiden tunnin odottelun lomassa ehti käymään hyvin lentokentän kaupatkin läpi, joista matkaan tarttui Nizzan helteisiin sopivat Hilfigerin shortsit 🙂WP_20140701_14_50_18_ProWP_20140701_19_30_31_ProWP_20140701_19_34_50_Pro

Nizzaan päästyämme suuntasimme hotellille lepäilemään ja keräilemään voimia seuraavaan päivään. Hotellilla kaikki ei mennyt kuitenkaan aivan nappiin, kun meille annettiin aluksi toisen hotellivieraan huone. Onneksi kyseinen hotellivieras ei ollut huoneeseen astuessamme paikalla. Annettuamme palautetta asiasta saimme kyllä respasta oikean huoneen avaimen, mutta saimme kuulla, että joutuisimme aamulla vaihtamaan huoneemme toiseen. Oikeeseen huoneeseen asettuessamme huomasin vielä, että olin onnistunut unohtamaan väärään huoneeseen lompakkoni ja passini sählätessä. Ei muuta kuin respan kautta taas… ja sitten vihdoin nukkumaan. Aamulla suuntasimme sitten levänneenä aamupalalle ja respaan juttusille huoneen vaihtamisesta. Huoneenvaihdosta ei respassa kuitenkaan tiedetty mitään ja homma meni vain yövuorossa olleen sekoilujen piikkiin (taisi kuitenkin olla kaiken sähläyksen jälkeen viimeinen kertamme Best Westernissä).

Näiden pienten sekoilujen jälkeen päätimme kuitenkin lähteä tutkailemaan kaupungin nähtävyyksiä ja jättää aiemmat kommellukset taakse 🙂 Alla hieman Nizzan rannikkoa ja muita maisemia.

IMG_6375

Nizzan rannikko

Continue reading →


Stratovarius rockasi loppuunmyydyn Tavastian Visions-juhlakiertueella. Helsingin keikan lisäksi kiertue vieraili myös  Kouvolassa, Kuopiossa, Turussa, Jyväskylässä ja Oulussa. Kiitos Stratovariukselle tiukasta soitannasta ja siitä, että sain olla mukana taltioimassa tapahtumia!

Alla kuvia Tavastian keikalta:

IMG_1176IMG_1182IMG_1188IMG_1193IMG_1195

Continue reading →


Keskityn normaalisti täällä matkailuun liittyviin blogipostailuihin, mutta tällä kertaa teen poikkeuksen. Olin eilen katsomassa Cheekin olympiastadionin keikkaa ja täytyy kyllä sanoa, että Jare Henrik Tiihonen onnistui luomaan sellaisen musiikkispektaakkelin, että se on nostettava ehdottomasti vuoden 2014 kovimpien keikkojen joukkoon. Keikan kappaleet olivat hyvin rakennettu yhdeksi suureksi kokonaisuudeksi ja niitä täydensi hyvin vierailevat artistit sekä mahtava valo-/pyroshow.

Alla kuvia keikalta!

IMG_0761IMG_0793IMG_0802

Continue reading →


Tässä tulee nyt vihdoin viimeinen postaus toukokuun lopussa tehdystä Islannin seikkailuista. Reissut Ranskassa ja Italiassa hieman pitkittivät kirjoitushommia, mutta parempi julkaista kirjoitus myöhään kun ei ollenkaan? Vai 🙂

Viime kerralla jäätiin siis Islannin Golden Circlen tunnelmiin. Golden Circlen yhtenä nähtävyytenä on myös vähemmän puhuttu Faxi vesiputous. Vesiputous sijaitsee Tungufljótin joen varrella ja toimii kiertueella hyvänä lämmittelijänä ennen Gulfossia. Lämmittelijän roolista huolimatta Faxi on putouksena kuitenkin sen verran mahtava, että sitä ei kannata missään nimessä jättää väliin.

IMG_1522Faxi vesiputousIMG_1843  Maisemia Gulfossin putouksen ympäristöstä

Selvittyämme kahdesta tiukasta retkipäivästä lähdimme toiseksi viimeisenä päivänä tutustumaan tarkemmin Reykjavikiin. Kiersimme keskustan nähtävyyksiä sekä kauppoja ympäri ja eksyimme myös lunnien bongausristeilylle. Keskusta oli kokonsa puolesta helppo ottaa nopeasti haltuun. Koostaan huolimatta Reykjavikin keskustalla on kuitenkin paikkansa Islannin muiden nähtävyyksien lomassa, sillä sen ympäristö tuo täysin uuden puolen koko maasta. Kaupungilla liikkuessa törmää pakostakin kaupunkilaisten autojen valtaisaan määrään sekä myös hieman yllätyksenä tulleisiin grafiitteihin ja niiden paljouteen.

Illan lopuksi oli aika palata taas hotellille lepäämään. Törmättyämme päivän aikana keskustassa grafiitteihin, ränsistyneeseen hotelliin, hieman hämärään ravintolaan sekä muutamaan outoon kulkijaan – mieleen jää kuitenkin ajatus, että onko talouslama jättänyt sittenkin jäljen Islantiin? Toisaalta ajatellen samat asiat löytää varmasti Kalliostakin 🙂

Alla kuvia keskustasta ja sen ympäristöstä.

IMG_1911Islantilainen Kebab-Pizzeria James BöndIMG_1928Reykjavikin keskusta. Taustalla erottuu myös Hallgrímskirkjan IMG_1896Jón Gunnar Árnasonin taideteos unelmaveneestä (Sólfar)

Continue reading →


Vihdoin ja viimein ehtii taas jatkamaan Islannin reissun matkatarinoita täällä blogissa. On pitänyt hieman kiirettä ystäväpariskunnan hääkuvien ja Drawn Awake-nimisen bändin promokuvien kanssa. Mutta siis itse asiaan eli viimeksi jäätiin reissutarinoissa Islannin etelärannikkoille.

Yhtenä parhaana muistona Islannin reissulta on jäänyt kyllä IG Tourssin kanssa tekemämme matka Jökulsarlonin jäätikkölaguunille, jossa maisemat olivat kerrassaan upeat! Kyseinen paikka on noin 5-6 tunnin ajomatkan päässä Reykjavikista, mutta pitkästä matkasta huolimatta voin kyllä vakuuttaa, että reissu on kaiken sen istumisen arvoinen (eikä ne maisemat huonoja ole matkallakaan). Perille, kun saavutte niin kannattaa kuitenkin varautua siihen, että laguuniajelulle voi helposti joutua odottamaan paikan päällä vielä tunninkin. Odottelua helpottaa kuitenkin se, että vieressä on mukava kahvila (islantilaiset osaavat keittää todella hyvää kahvia) ja lisäksi myös se, että jos palaatte odottelun ajaksi muutaman kilometrin Reykjavikistä tulemaanne tietä takaisin, niin löydätte turisteilta hieman rauhallisemman maisemapaikan jäätikölle päin. Siellä menee valokuvatessa helposti useampikin tunti. Alla muutama valokuva sieltä.IMG_1111IMG_1063Upeat maisemat Breiðamerkurjökulille  (muutama kilometri Reykjavikin päin Jökulsarlonilta)

IMG_1164

Jökulsarlonin jäävuoret

Jökulsarlonin jälkeen lähdimme suuntaamaan takaisin kohti Reykjavikia. Ennen Reykjavikia pysähdyimme kuitenkin Vikin kylään ja Seljafossin putouksille (näistä löydät kuvia ekasta Islanti-tarinasta). Seljafossin luota löysin putouksen lisäksi alla olevan islantilaisen maalaismaiseman.

IMG_1495Islantilaista maalaismaisemaa Seljafossin luona

Continue reading →


Pitkäaikainen valokuvaushaave tuli toteutettua, kun päätettiin lähteä avopuolison kanssa reissailemaan kohti Islantia. Lennettiin lennot molempiin suuntiin Icelandairilla, joka oli lentoyhtiönä erittäin positiivinen yllätys.

Kolmen tunnin lennon jälkeen suunnattiin suoraan paljon kehuttuun geotermiseen Blue Lagoon-kylpylään. Kylpylä oli maineensa veroinen ja rikkivedessä kylpemiseen vierähti äkkiä reilu 4 tuntia. Kylpylän jälkeen suuntasimme Reykjavikiin hotellille valmistautumaan seuraavan päivän retkelle Islannin etelärannikolle.

Alla on muutama kuva tulopäivältä ja etelärannikon retkeltä. Lisää juttua Islannin reissusta tulossa pian 🙂

IMG_0919

Skyr Smoothien testausta Blue Lagoonissa

IMG_2130

Katutaidetta Reykjavikissa

IMG_1000

Saaren kiertävä route 1 / ring road

IMG_1124 Continue reading →


Miley Cyrus esiintyi eilen Hartwall-areenalla ja sai kyllä live-esiintymisellänsä tämän kuvaajan ihmeisiin. Ei uskoisi, että lauluäänen omaavan pitäisi myydä omaa showtaan kropallansa. Alla kuvakooste keikalta, jonka avulla voit tehdä omat johtopäätöksesi keikan tarjonnasta.

IMG_2243IMG_2315IMG_2338IMG_2381

Continue reading →


Kävin eilen Hartwall-arenalla kuvailemassa Robbie Williamsia. Kyseessä oli Swings Both Ways-kiertue. Hartwall-arena oli kokonaan loppuunmyyty ja niin on kuulema maanantainkin konsertti. Illan aikana nähtiin yhdet häät, paljon vitsailua ja tietysti taidokasta esiintymistä – olihan kyseessä aikamoinen showmies! Mukaan mahtui myös suomalaisia esiintyjiä, sillä High Hopes -kappaleen aikana esiintyi kuoro, joka oli Minervaskolanin musiikkiluokkalaisia.

Continue reading →


Matkasimme kaverini Matiaksen kanssa toissa viikonloppuna kuvausretkelle Porkkalanniemeen. Tarkoituksena oli lähinnä kuvailla makkaran paiston ohella pitkiä valotuksia upeista merimaisemista, mutta kirkas keli teki pitkät valotukset vaikeaksi (ND-filtterit eivät olleet tarpeeksi tehokkaita). Tämän takia kuvauskohteeksi pääsi tällä kertaa myös leppäkertut ja koivun lehdet. Alla muutamia kuvanäytteitä.

  Continue reading →